Zoom8-liitto


Jäseneksi
Aloita purjehdus
Ohjeet ja säännöt
Suosituksia kilpailujen järjestäjille

Suomen Zoom8-liitto ry on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:hyn kuuluva yhdistys. Suomen Zoom8-liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää lasten ja nuorten purjehdusharrastusta erityisesti Zoom8-luokan veneillä. Suomen Zoom8-liitto kuuluu myös Kansainväliseen Zoom8-liittoon (International Zoom8 Class Association, IZCA, Facebook), joka valvoo luokan sääntöjä, toimii kansallisten liittojen yhteistyöelimenä ja hoitaa luokan asioita Kansainväliseen Purjehtijaliittoon (ISAF) päin.

Zoom8-liitto järjestää vuosittain yhteistyössä purjehdusseurojen kanssa maanlaajuisen ranking-kilpailusarjan, johon kuului 7 osakilpailua vuonna 2023, yksi näistä on samalla Suomenmestaruuskilpailu. Lisäksi ohjelmaan kuuluu useita harjoitusleirejä kotimaassa ja mahdollisuuksien mukaan ulkomailla kansainvälisten kilpailujen yhteydessä. Zoom8-luokassa järjestetään vuosittain myös PM-, EM- ja MM-kilpailut. Voit lukea lisää toiminnastamme toimintasuunnitelmasta.

Visio:

Zoom8-liiton visio on luoda innostava ympäristö, jossa nuoret voivat kasvaa urheilijoiksi purjehduksen parissa. Haluamme olla aktiivinen toimija nuorten purjehdusyhteisössä, edistäen samalla vahvoja arvoja ja tarjoten laadukasta valmennusta ja kilpailutoimintaa.

Arvot:

Zoom8-liitto noudattaa arvoja, jotka heijastavat Suomen purjehdus- ja veneily Ry:n arvoja www.spv.fi.

Vastuullisuus ja Reilu Peli:
Kannustamme jäseniämme toimimaan kunnioittaen muita purjehtijoita ja veneilijöitä, sääntöjä sekä ympäristöä kohtaan. Noudatamme Reilu Peli-toimintaperiaatteita toiminnassamme. Reilu Peli Urheilyhteisön eettiset periaatteet: Suomen Olympiakomitea.

Yhteisöllisyys:
Rakennamme yhteisöä, jossa jokainen jäsen tuntee itsensä tervetulleeksi ja osalliseksi kilpailujen, leirien ja yhteisten tapahtumien myötä.

Tavoitteellisuus:
Rohkaisemme purjehtijoita asettamaan itselleen tavoitteita ja kehittymään. Tuemme nuoria kasvamaan menestyviksi urheilijoiksi kotimaan leiritoiminnan avulla, sekä kansainvälisissä kilpailuissa.

Saavutettavuus:
Mahdollistamme lajin harrastamisen myös uusille purjehtijoille kannustamalla seuroja tarjoamaan alkeisopetusta Zoom8-jollilla ja tarjoamalla leiritoimintaa myös aloitteleville purjehtijoille.

Olympiakomitean Reilu Peli urheiluyhteisön eettiset periaatteet:

Lähde: www.olympiakomitea.fi/olympiakomitea/vastuullisuus/