Ajankohtaista

Kolmosranking oli tuulen odottelua

14.6.2011

Viikonloppuna purjehdittiin kauden kolmas ranking-kisa HSS:n järjestämänä Helsingin edustalla.
Mukana olivat jälleen myös optimistijollat.

Heikko tuuli supisti kolmipäiväiseksi suunnitellun kisan kahteen päivään ja viiteen lähtöön…


Zoomeja oli paikalla 23 ja optareita noin sata. Magdalena Planting (NJK) tarjosi kovan vastuksen Venäjän Pavel Kravchenkolle (RAUTU) ja Magdalena voittikin kisan kolmella ykkösellä ja kahdella kolmosella. Toiseksi tulleen Pavelin lisäksi pokaalit pokkasivat Rudolf Salminen ja Samuel Kilpinen TaPSilta ja Sabina von Koskull NJK:lta. Magdalenan hieno voitto nosti hänet myös Suomen Zoom-ranking taulukon kärkeen!

Ilmeisesti optimistijollien vuoksi oli otettu käyttöön otettu kovennettu rangaistuskäytäntö epäurheiljamaista käytöstä havaittaessa ja lautakunta jakelikin näitä protesteja optimistijollille ahkerasti. Yksikään Zoom-purjehtija ei antanut moiseen protestiin aihetta, mutta nämä aiheuttivat myös meille ansiottomia viivytyksiä tulosten käsittelyssä ja tilanteita radalla. Itse rata oli kilpailijoiden mielestä mielekäs. Se oli optareiden arvokisoista lainattu malli, jossa ajetaan yksi kierros: kryssi-slööri-lenssi ja portin kautta kryssien maaliin, joka on lähes levittäjän korkeudella. Kisasta tuli jännittävä ajaa ja seurata ja viimeisellä kryssillä pystyi vielä parantamaan omaa sijoitustaan huimasti, eikä keskittyminen siis saanut herpaantua hetkeksikään.

Kaiken kaikkiaan kisan aikaan oli mahtava kesäkeli ja vaikka kolmen päivän aikana syötiin ehkä enemmän jäätelöä ja uitiin kuin ajettiin kilpaa, jäi kaikesta radalla tapahtuneesta hyviä kokemuksia, joskin Helsingin edustan vilkas veneliikenne ja joidenkin sunnuntaiveneilijöiden ilmeisen huono meriteiden sääntöjen tuntemus ja yleinen piittaamattomuus aiheutti joitain vaaratilanteita. Vaikka viivytyksiä syntyi ja epätietoisuus vallitsi viimeisenä päivänä, on kuitenkin hyvä, että epäurheilijamaiseen käytökseen puututaan. Eri asia tietysti on, oliko syytä viivyttää myös Zoom-purjehtijoita, joiden asenne on yleisesti asiallisempi…

Ensi viikonloppuna purjehditaankin sitten Oulussa puhtaasti Zoom-luokan voimin. Kukin kisaaja varmasti puolustaa ranking-sijoitustaan täydellä innolla ja toivomme näkevämme lisää uusia nimiä listan kärjessä. Oululaisten kisajärjestäjien rennon asiallinen meininki ja paikkakunnan vaihtelevat kelit takaavat varmasti hyvät kisat!



Kakkos-ranking purjehdittiin aurinkoisessa Hangossa

23.5.2011

Kauden toinen ranking-kisa purjehdittiin vaihtelevissa keleissä.

Osallistujia oli 23, joista kolme oli
Eestistä – ja yksi Venäjältä
tullut vierailija.Viiden kärki:
1. Victor Silén NJK
2. Georg Haud ROPK
3. Kätlin Tammiste ROPK
4. Pavel Kravchenko RAUTU
5. Noora Ruskola NJK.

Ensimmäinen päivä purjehdittiin
haastavassa ristiaallokossa ja mukavan
navakassa tuulessa, joka aiheutti hiukan
hämmennystä osassa kilpailijoista,
mutta kaikki veneet pysyivät pystyssä.
Itseasiassa pientä varovaisuutta oli
nähtävissä joissain jollissa. Liekö syynä
edellisen viikonlopun aloituspäivän kaatokeli…

Ensimmäisen kisapäivän ajan sää pysyi
periaatteessa täysin samana ja rantaan
saapui neljän aikaan luita ja ytimiä
myöten jäähtyneitä vanhempia ja
kuivapuvuissaan hikoilleita junioreja.

Ykkösenä Victor, sitten Eestin Georg ja Kätlin, Pavel Venäjältäja viidentenä Noora

Rantaan tulon jälkeen Suomen Zoom-liitto ry piti kevätkokouksen, jossa keskusteltiin talousasioiden lisäksi myös siitä, että jatkossa tulemme uudistamaan vienon toiveemme, että maaliin tultaisiin kryssimällä. Tuohan se paljon kaivattua jännitystä niin kisailijoille kuin katsojillekin.

Toinen päivä alkoi aurinkoisena ja hiukan leudommassa tuulessa, joka vielä iltapäivällä tyyntyi siinä määrin, että viimeisen lähdön maali siirrettin toiselle ylämerkille. Tästä kitämme järjestäjiä. Hyvä päätös!

Erityismaininnan ansaitsevat Viktor, joka teki puhtaan sarjan ykkösiä, Magdalena, joka oli poissa ensimmäisen päivän, mutta onnistui silti pitämään ranking-sijoituksensa kymmenen kärjessä ja Noora, joka viimeisen lähdön auringonpistoksesta huolimatta oli toiseksi paras suomalainen!

Nyt keskitytään juhlimaan koulujen loppumista ja seuraavan kerran kisaillaankin kolmipäiväisissä HSS:n rankingissä 10.6.



Kausi avattu!

16.5.2011

Ensimmäinen kotimainen ranking kisa käytiin vaihtelevissa olosuhteissa yhdessä optareiden kanssa NJK:lla 14. – 16.5.

NJK Ranking 1 2011

Ruuhkaa laskurampilla

NJK:n järjestelyt olivat tapansa mukaan ensiluokkaiset, vaikkakin hiukan tilanahtautta aiheuttivat metrotyömaa ja vielä vesillelaskua odottavat seuralaisten veneet. Vaan sopu sijaa antaa eikä moinen pikkujuttu päässyt pilaamaan kisatunnelmaa. Sen sijaan ensimmäisen päivän keliolosuhteet aiheuttivat, jos ei nyt aivan ahdistusta, niin ainakin uupumista ja palelua…

Ensimmäisen päivän ensimmäistä lähtöä saatiin odotella jonkin aikaa. Ilmeisesti järjestäjät yrittivät vedota ilmatieteen suojeluspyhimyksiin, että olisimme saaneet lievennystä tuulenvoimakkuuteen. Lopulta paukku sitten saatiin, eikä tuuli osoittanut ehtymisen merkkejä vaan yltyi entisestään. Keskituuli oli lähellä 14 m/s ja puuskissa päästiin jo lähes kahteenkymmeneen. Ja kun lisäksi aallot olivat parhaimmillaan melkein jollan maston korkuisia, oli veneen pystyssä pitämisessä melkoinen urakka! Osalla huoltoveneistäkin oli vaikeuksia pitää merivesi laitojen ulkopuolella ja erityisesti monia optimistipurjehtijoita jouduttiin pelastamaan hyisistä mainingeista. Mitään suurempia vahinkoja ei onneksi päässyt kenellekään sattumaan.

Osa joutui luovuttamaan jo ennen lähtölaukausta, eikä maaliin asti ehtinyt lopulta kuin viisi purjehtijaa. Suomalaiset Victor Silén, Magdalena Planting, Christoffer Silém ja Anton Bäckström, sekä Venäjältä kisaamaan tullut Pavel Kravchenko, joka voitti lähdön. Viisitoista DNC:tä ja kaksikymmentäyksi lopen uupunutta urheilijaa ei jättänyt järjestäjille muuta mahdollisuutta kuin viheltää pelin poikki ja toivoa, että seuraavana päivänä olisi parempi tuuri säitten suhteen.

Sunnuntaina onneksi tuulet ja aaltojen koko olivat järjellisissä rajoissa ja päästiin ajamaan neljä lähtöä. Tästä syystä pääsi suurin osa heittämään lauantain DNC:n pois, ja kauden aloituskisoista jäi yleisesti ottaen hyvä, joskin itämerensuolainen maku suuhun.

Lopulliset tulokset ovat jo nähtävissä tulokset-sivulla ja Facebook -sivuillamme on lisää kuvia ja tarinaa kisoista.

Ensi viikonloppuna nähdään Hangossa. Katsotaan mitä ilmoja silloin pitelee!



Zoom8.fi -Facebook-sivu on avattu

16.5.2011

Nyt voit helposti viestitellä ja päivittää kuvia Facebook-sivuillemme osoitteessa http://www.facebook.com/Zoom8.fi
Lisäksi olemme päivittäneet uuden syötteen zoom8.fi -sivun vasempaan sivupalkkiin.



Kevätkokouskutsu

10.5.2011

Suomen Zoom8-liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään 21.5. Hangon ranking-kisojen yhteydessä.

Aika, 21. 5. 2011, rantautumisen jälkeen
Paikka: HSF:n ravintola

Kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:

1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajain lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. käsitellään kauden kilpailu- ja muu toiminta
8. vahvistetaan hallituksen valitsemat toimikunnat ja jaostot sekä valitaan muut mahdollisesti tarvittavat virkailijat ja edustajat
9. käsitellään muut asiat.

Jos haluatte esityslistalle muita asioita, ilmoittakaa etukäteen osoitteeseen hallitus[at]zoom8.fi



Victor Silén purjehti pronssille Zoom8-luokan Euroopanmestaruuskisoissa

5.5.2011

Pääsiäisenä Itävallan Neusiedl-järvellä purjehdittu kilpailun voiton vei poikien sarjassa ruotsin Pontus Dahl ja tytöissä eestiläinen Kätlin Tammisto.

Pääosin kevyissä tuulissa käydyn kisan kymmennestä purjehditustä lähdöstä Victor voitti puolet, mutta harmittava varaslähtö toiseksi viimeisessä finaalistartissa pudotti hänet kärjestä kolmannelle sijalle. Victorin lisäksi suomesta kisaan osallistui pojissa Anton Bäckström (13.), Rudolf Salminen (19.) Christoffer Silén (23.), ja Eppu Kiiskilä (42.),. sekä tytöissä Magdalena Planting (13.), Miira Ruskola (15.) ja Taika Hernetkoski (21.). Yhteensä kilpailuun osallistui 66 poikaa ja 33 tyttöä.

Lue lisää SPV:n sivuilla



Dinghystore.comin avajaistarjous

28.3.2011

Uusi verkkokauppa avattu

http://www.dinghystore.com/

Dinghystore.com on päivittänyt kaikille viime vuonna Zoom-liiton jäsenmaksunsa maksaneille alennuskupongin Dinghystore.com -sivuille. Kupongin koodi on henkilökohtainen: 2011EtunimiSukunimi (huomaa isot kirjaimet). Kupongilla saa 50 Euroa alennusta, jos ostaa vähintään 300 Eurolla ja vähintään kaksi tuotetta.

Sivuja päivitetään jatkuvasti ja dinghystore-sivuilta löytyy jo nyt yli 200 tuotetta. Tuotevalikoimaa laajennetaan koko ajan.

Dinghystore.com ottaa mielellään vastaan palautetta. Antamalla palautetta sivustoistamme niin sisällön kuin kuin tuotevalikoimankin osalta, autatte kehittämään yritystä vastaamaan parhaiten tarpeeseenne.



Varaudu Hangon MM-kisoihin ajoissa

11.3.2011

Omat MM-kisat täyttävät Kesä-Hangon majoitustilat.

MM-kisaleiri pidetään kisa-alueella heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 29.–31.7.2011.
Itse MM-kisat alkavatkin sitten heti perään  1.–6.8.

Hangossa – niin suosittu kesäkaupunki kuin onkin – on vain yksi hotelli, mikä lienee buukattu tätä kirjoitettaessa jo täyteen. Majoitusta tarjoavat lukuisat pensionaatit ja yksityiskodit hyvin vaihtelevaan hintaan. Aivan keskustan tuntumaan voi päästä vielä hyvällä onnella. Vaivattomimmin majoitusta voi etsiä netistä.



MM-kisojen majoitus

20.2.2011

Hangossa on elokuun alussa ruuhkaa.

Vaikka MM-leiriin ja itse kisoihin aikaa vielä melkein puoli vuotta, kannattaa majoituspaikkaa alkaa etsiä viimeistään nyt. Hanko on  suosittu kesäkaupunki, jonka majoituskapasiteetti korkeasesongin aikaan on usein riittämätön. Hangossa on hotellihuoneita niukalti, mutta mukava vaihtoehto voisi olla joku kaupungin lukuisista pensonaateista.

Muistakaa varata majoitus samalla kisoja edeltävänä viikonloppuna olevaa MM-leiriä varten!



Zoom8-liitto SailingMaker-simulaattorin kanssa Venemessuilla

13.2.2011

Venemessujen ensimmäiset simulaattoripurjehdukset ovat menneet hyvin. Kiitos kaikille mukana olleille!

IMG_0365

Zoom8-liitto on hyvin esillä messuilla. Simulaattorin lisäksi kiinnostuneille on tietoa liiton toiminnasta, jäsenseuroista ja myös käytettyjen veneiden myyntilista.

Simulaattorin ostamisesta kiinnostuneet voivat olla ensisijaisesti yhteydessä Totti Lintuun totti.lintu@elinapl.fi. Myös Seba Katteriltä voi asiaa tiedustella.

Zoom-veneestä on messutarjous, -10 % hinnasta 25.2. mennessä tilatuista veneistä. Veneestä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Seba Katteriin, seba.katter@verdons.fi, yhteistiedot löytyvät myös dinghystore.com sivuilta.