Tervehdys, Zoomarit!
Pitkän hiljaisuuden jälkeen alkaa taas purjehdusrintamallakin tapahtua. Ensinnäkin, jos ette jo ole niin tehneet, käykää ilmoittautumassa Varalan kuivaleirille tästä linkistä.
Lisäksi Nuorten PM-kisat järjestetään tänä vuonna heinäkuussa Pärnussa, Virossa. Kisasivut ovat jo auki! Muutenkin Zoomin kisakalenteri ensi kaudelle on hienosäätöä vaille valmis, joten sitä kannattaa käydä katsomassa.
Pidetään kuntoa yllä ja purjehdus mielessä kauden alkua odotellessa!
Kauden päätösgaala pidettiin perjantai-iltana NJK:lla yhdessä Optaripurjehtijoiden kanssa.


Zoomareiden kausi päättyi odotettuun juhlaan. NJK:n gaalassa nautittiin aluksi mahtava lohikeitto saaristolaisleivän kanssa. Aterian jälkeen pidettiin tietenkin juhlapuheita, joissa päättynyt kausi vedettiin tyylikkäästi kokooon.
Illan huípentumana palkittiin ranking-sarjan kahdeksan kärki. Kauden ykköspalkinnon pokkasi NJK:n Victor Silén, joka myös kuittasi kiertopalkinnon. Kakkossijalle ylsi niinikään NJK:ta edustava Magdaleena Planting. Kolmanneksi nousi myös Vuoden Tulokas -palkinnon saanut Samuel Kilpinen TaPSista. Neljännen palkinnon sai NJK:n Christoffer Silén, viidennen palkinnon kuittasi NJK:n Sabina von Koskull. Kuudennelle sijalle ylsi TaPSin Eppu Kiiskilä, seitsemännelle niinikään TaPSia edustava Rudolf Salminen ja kahdeksanneksi ÖNS:in Jennieca Malmberg.
2011 Ranking-sarjan voittaja Victor Silén
Zoom-liiton puheenjohtaja Totti Lintu kiitti purjehtijoita hyvin menneestä kaudesta. Hän kiinnitti puheessaan myös huomiota tamperelaisten järvipurjehtijoiden vahvaan panokseen ja kolmen aktiivisimman nousua kärkikymmenikköön.
Hyvin sujuneiden MM-kisojen organisoijat ja järjestelyissä mukana aktiivisesti puuhanneet vanhemmat saivat myös kiitoksen.
Ensi kausi 2012 tulee olemaan jännittävä, sillä osa kärkipurjehtijoista on siirtymässä uusiin luokkiin ja uusia taitavia haastajia nousee Opti-luokasta Zoomeihin. Mutta sitä ennen, hyvää talvikautta kaikille!
Lue kutsu ja ilmoittautumisohjeet klikkaamalla tätä linkkiä
Osoitteessa zoom8.fi/kalenteri alkaa olla jo aika pitkälle ensi kausi suunniteltuna.
Muutokset ovat vielä mahdollisia ja jokunen kisapaikka on vielä hakusessa, mutta painaka mieleenne ennen kaikkea Gaalan päivämäärä, paikka on NJK ja päivämäärä 4.11.
Lisätietoja on tulossa.
Toisena purjehtijana Zoom8-luokan historiassa on Christoffer Silén saavuttanut kahdensadan ranking-lähdön rajapyykin.
Onnea Chrisse!
Ensimmäisen päivän kolme lähtöä purjedittiin kevyessä kelissä ja periaatteessa kisa ja koko ranking-sarjan voitto ratkesi kolmannessa lähdössä. Tosin asia selvisi lopullisesti vasta seuraavana päivänä, kun tuuli kuoli lopullisesti, eikä yhtään lähtöä päästy purjehtimaan.

Porvoossa ykköspaikan vei NJK:n Victor Silén, samalla varmistaen ranking-sarjan voiton. Kakkoseksi purjehti täysin uusi nimi, Tampereen pursiseuran Teemu Suonperä. Ilmeisesti Teemua tulee ensi kaudella antamaan kovan vastuksen Zoom-luokassa. Kolmantena oli samoin TaPSilta Samuel Kilpinen, jolle tämä oli ensimmäinen kausi Zoomilla. Neljäntenä oli jo taas tamperelainen! Rudolf Salminen. Viidenneksi purjehti NJK:n Magdalena Planting, jonka viimeinen Zoom-kausi päättyi hienosti Ranking-sarjan kakkospaikalle. Kuudentena olikin sitten taas Tampereen pursiseuran ja Eppu Kiiskilä.

Kaikki sijat ja pisteet löytyvät tulokset sivulta.
Suomen Zoom8-ranking listan Top 10
| 1. | FIN 535 | Silén Victor | NJK |
| 2. | FIN 550 | Planting Magdalena | NJK |
| 3. | FIN 475 | Kilpinen Samuel | TaPS |
| 4. | FIN 528 | Silén Christoffer | NJK |
| 5. | FIN 471 | von Koskull Sabina | NJK |
| 6. | FIN 614 | Kiiskilä Eppu | TaPS |
| 7. | FIN 313 | Salminen Rudolf | TaPS |
| 8. | FIN 308 | Malmberg Jennieca | ÖNS |
| 9. | FIN 540 | Sandström Daniel | NJK |
| 10. | FIN 556 | Silén Oliver | NJK |
SPV jrjestää junioriluokille syysleirin Kisakalliossa. Mukaan mahtuvat zoomareiden lisäksi myös Laserit, E.jollat ja Optarit. Lue lisää:
Magga ja Vicktor Silén taistelivat mestaruudesta tiukasti viimeiseen lähtöön asti
Turussa 12.–14.8.2011 järjestettyjen Junioreiden Suomenmestaruuskisojen osallistujat tulivat neljästä eri luokasta.
Zoom-kasien lisäksi mestaruudesta mittelivät Laser 4.7-, E-jolla- ja Optimistijolla-purjehtijat.
Kolmipäiväisten kisojen avaus perjantaina jäi rannan venesulkeisiksi olemattoman tuulen takia.
Kisahenkeä haettiin purjehduksen sijasta illalla kisaorganisaatio TPS:n järjestämästä Ruissalon Kylpylän makkarabuffetista.
Lauantai valkeni liki yhtä tuulettomana. Radalle kuitenkin lähdettiin tuntia suunniteltua aikaisemmin ja kevyessä tuulessa saatiin sentään ammuttua kaksi lähtöä, ennen tuulen täydellistä katoamista. Sellainenkin erikoisuus nähtiin, että peräti viisi purjehtijaa otti ensimmäisessä lähdössä BFD:n.
Vaikka tuuli oli kevyt, osasi se olla oikukas. Varsinkin yllättävät pläkät ja siftaukset olivat arvaamattomat. Purjehtijat olivat henkisesti kovilla, kun hyvältä vaikuttanut nousu petti kesken kaiken ja kanssakilpailijoiden ryppäät pyyhkivät toista laitaa heittämällä ohi.
Toisen lähdön jälkeen päivän purjehdukset keskeytettiin ja viimeiselle päivälle jäi peräti neljän stratin paikkaaminen.
Sunnuntaina kiidettiin radalle taas jo kymmeneksi. Tuulta oli ensimmäisen kerran purjehdittavaksi jo ensimmäisen startin aikana. Kisan edetessä ja tuulen noustessa alkoi kahden kärki hahmottua. Tasaisen hyvän alun ottanut Magga Planting ja ensimmäisestä startista BFD:n ottanut Vicke Silén taistelivat rintarinnan Suomen mestaruudesta keskenään. Vicken BFD oli kova rasite. Tiukka loppukiri – neljästä viimeisestä startista kolme ykköstä ja yksi kakkonen – ei kuitenkaan riittänyt kultaan. Niinpä tasaisesti purjehtineen Maggan viimeisen startin neljäs sija riitti SM-titteliin, pisteen erolla.
Vicken hopean jälkeen pronssin kuittasi Christoffer Silén, Optareista Zoomeihin tänä vuonna noussut Samuel Kilpinen otti neljännen ja Sabina von Koskull viidennen palkintosijan.
Muista kärkikymmenikköön päässeistä Eppu Kiiskilä oli kuudes, Jennieca Malmberg seitsemäs, Max Wolontis kahdeksas, Daniel Sandström yhdeksäs ja Taika Hernetkoski kymmenes.
SM-kilpailut olivat myös kuudes ranking-kisa.
Kauden toiseksi viimeisen kerran rankingpisteistä kisataan Kirkkonummella 10.-11.9. 2011
Toivottavasti kaikki päsevät mukaan!
Suomen Zoom8-liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään Turun SM-kisojen yhteydessä 12.8.2011 . Tunti viimeisen maaliintulon jälkeen tai viimeistään klo 18:00
Tarkempi paikka ilmoitetaan vesiltä paluun jälkeen.
Lisätietoja ja virallinen kokouskutsu
Tyttöjen mitalitaistossa Anna Munch ja Valentina Faiesh pystyivät pitämään otteensa kulta- ja hopeamitaleista ja Jaqueline Dopping nappasi pronssia viimeisen päivän kahdeksannen ja kuudennen sijan siivittämänä.
Suomen Noora Ruskola oli lauantaipäivän sankari, voittaen kummatkin päivän lähdöt ja nousten viidennelle sijalle. Poikien kisassa Victor Silén teki saman tempun kahdella lähtövoitolla, mutta se ei aivan riittänyt voittoon ja Victor tuli kokonaiskisassa toiseksi.
Kultaa voitti Ruotsin Pontus Dahl, joka viimeisen päivän kovissa keleissä onnistui ylitämään maalilinjan sijoilla neljä ja kuusi. Kolmantena palkintokorokkeelle nousi Suomen Alexander Grönblom.
Sekä purjehtijat, että tukijoukot pitivät Hangon MM-kisoja erittäin onnistuneina. Järjestelyt niin vesillä kuin maissakin toimivat. Vaihtelevat tuuliolosuhteet antoivat mahdollisuuden kaikille tasapuolisesti. Palkintoseremonian päätteeksi Zoom8-lippu luovutettiin ruotsalaisille, jotka nostavat sen salkoon ensi vuonna Ruotsin Zoom8 -MM kisoissa.